
Vuonna 1922 Paul Leni ohjasi ikonisen mykkäelokuvan The Man Who Laughs, joka on yhä tänäkin päivänä merkittävä teos saksalaisen ekspressionismin kehityksessä. Elokuva perustuu Victor Hugon samannimiseen romaaniin ja kertoo tarinan Gwynplaine nimisestä nuorukaisesta, jonka kasvot on leikattu hirveän nauravan ilmeen mukaiseksi.
Tämän julman kohtalon kokenut Gwynplaine löytää ystävyyden Dea-nimisen naisen kanssa, joka rakastuu häneen ulkonäöstä huolimatta. Heidän romanssiinsa liittyy myös merkillinen hahmo nimeltä Ursus, Gwynplainen suojelija ja vahva mies, joka on lojaali ystävälleen kuolemaan saakka.
Kirjallisuuden klassikosta näyttämölle ja valkokankaalle
Victor Hugon romaani Naurujan, josta The Man Who Laughs otetaan inspiraatiota, julkaistiin vuonna 1869. Kirja käsittelee teemoja kuten rakkautta, kostoa ja yhteiskunnallista epäreiluutta.
Hugon teos oli aikanaan varsin shokeeraava, ja sen brutaalit kuvaukset ja filosofiset kysymykset aiheuttivat kohua. Elokuvaversiossa Paul Leni onnistui vangitsemaan romaanin synkkämmät sävyt ja visuaalisesti vahvat elementit.
Conrad Veidtin ikoninen tulkinta Gwynplainesta
Pääosassa Gwynplainea näyttelee saksalainen näyttelijä Conrad Veidt, joka tunnetaan myös roolistaan Caligarin Kabinetissa. Veidtin kyky luoda syvällisiä ja moniulotteisia hahmoja oli keskeistä The Man Who Laughs:n menestykseen. Hänen ilmeikäs ilmeensa ja erikoisvalmisteiset meikit antoivat Gwynplainen naurunäöltä hirvittävän, mutta myös traagisen ulottuvuuden.
Veidtin näyttelijänura jatkoi vahvasti 1920-luvun Hollywoodissa ja hän esiintyi useissa menestyneissä elokuvissa, kuten The Cabinet of Dr. Caligari ja All Quiet on the Western Front.
Mykkäelokuvan taikaa - Musiikki ja tehosteet luovat tunnelmaa
Koska The Man Who Laughs on mykkäelokuva, musiikilla ja tehosteilla oli keskeinen merkitys kokemuksen luomisessa. Elokuvan alkuperäinen sävellys on kadonnut, mutta nykyään sitä esitetään usein uusilla sävellyksellä, jotka korostavat sen draamaattista ja romanttista tunnelmaa.
Tehosteet, kuten valokuvien zoomaus ja rajoitettu kamera liike, vahvistivat elokuvan ekspressionistista estetiikkaa ja luovat kerronnalle syvyyttä. Mykkäelokuvan rajattomuus loi myös tilaa katsojalle tulkitsemaan tarinaa omilla mielleyhtymillään, mikä tekee The Man Who Laughs :ista edelleen ajankohtaisen ja kiehtovan teoksen.
Elokuvan taustat ja kriittinen vastaanotto
Paul Leni ohjasi The Man Who Laughs:in Universal Picturesille. Elokuva sai ensi-iltansa 1920-luvun puolivälissä ja sai tuolloin varsin myönteisen vastaanoton sekä kritiikiltä että yleisöltä. Elokuvan visuaalisia elementtejä ja Conrad Veidtin suorituskykyä kehuivat laajasti, ja se onnistui luomaan unohtumattoman atmosfäärin kauhulle ja traagisuudelle.
Nykyään The Man Who Laughs:tä pidetään yhtenä 1920-luvun merkittävimmistä mykkäelokuvista ja ikoninen teos saksalaisen ekspressionismin kehityksessä. Elokuva on herättänyt kiinnostusta myös uusissa sukupolvissa, jotka ovat löytäneet sen visuaalisen kiehtovuuden ja traagisen tarinan.
Kiinnostaako The Man Who Laughs sinua?
Jos olet kiinnostunut mykkäelokuvien historiasta tai haluat kokea klassista elokuvaa vahvoilla teemoilla ja ikonisesta näyttelijäsuorituksesta, The Man Who Laughs on ehdottomasti katseltava.
Elokuva on saatavilla DVD:nä ja Blu-ray -levyllä sekä suoratoistopalveluissa.
Lisätietoja:
Ominaisuus | Tieto |
---|---|
Ohjaaja | Paul Leni |
Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
Pääosassa | Conrad Veidt, Mary Philbin, Olga Baclanova |
Perustuu | Victor Hugon romaaniin Naurujan |
| Vuosi | 1928 | | Kesto | 83 minuuttia | | Kieli | Saksa (mykkäelokuva) |